Kylässä Mirkka Mattheiszen
Tervetuloa kylään Mirkka Mattheiszen. Runoilija, piirtäjä, graafinen suunnittelija. Tapasin Mirkkan Turun kirjamessuilla vuonna 2019. Voitin tuolloin Runo-Kaarinan, jonka Mirkka oli voittanut viisi vuotta aiemmin. Myöhemmin Mirkka oli yksi toisen runokirjani Tästedes Pus kustannustoimittajista sekä sen taittaja. Mirkkan visuaalinen taito ja tarkkuus on aina puhutellut minua. Ole hyvä Mirkka, nyt on sinun vuorosi kirjoittaa.
Ajattelen eläimiä oikeastaan koko ajan.
〰️
Ajattelen eläimiä oikeastaan koko ajan. 〰️
Heitä, jotka ovat olleet omiani. Heitä, joita kasvatetaan syötäviksi: lampaita, kanoja ja kukkoja lapsuuden elämästä ja niitä 82 miljoonaa yksilöä, jotka Suomessa teurastetaan vuosittain ruuaksi.
Olen yrittänyt kirjoittaa eläimistä. Parvekkeelle suljetusta koirasta, kalasta nimeltä korallimullo sekä heistä, jotka myllertävät, piehtaroivat ja kypsyvät hitaasti hauduttaen. Olen yrittänyt kirjoittaa kysyen, tarkkaillen, tuntien myötä tai jopa koetellen inhimillistämisen tai persoonaksitekemisen rajoja.
Kirjoittaminen on auttanut minua havaitsemaan paremmin heidän ainutkertaisuuksiaan ja valtavaa kirjoaan. Olen lukenut runoa, vanhoja hyönteiskirjoja, broilerinkasvatusoppaita, turkistarhaajan käsikirjan, kalankasvatusoppaan sekä viehekalastusvinkkejä ymmärtääkseni, miten eri tavoin heidät voidaan nähdä. Olen tuntenut syvää epätoivoa. Mitä lähemmäs pyrin, sitä kauemmas tunnen joutuvani. Mitä enemmän etsin kieltä ja mahdollisuutta kohdata, sitä selkeämpänä kommunikaation mahdottomuus piirtyy.
Ajattelen hyönteisiä.
〰️
Ajattelen hyönteisiä. 〰️
Talojen alustoissa talvehtivia imagoja ja pihani hiekkarinteessä saalistavia pistiäisiä. Ajattelen muuttomatkalla olevia siivekkäitä, jotka kuolevat nälkään ja putoavat lennosta Utön saarelle keväisin. He uupuivat juuri, kun matka oli tulossa päätökseen. Ajattelen heitä, jotka osuvat sähkölinjoihin.
Minä olen se, joka havaitsen kaikki jäljet ja syömäkuviot ja rinteisiin poratut reiät. Minut kutsutaan paikalle, kun pitää selvittää, hyötyykö sisätilaan päätynyt hämähäkki jäämisestä vai poistamisesta. Huonehämämäkki voi vaikka jäädäkin, mutta havunopsakin on parempi pihalla.
Piirrän. Piirrän koko ajan, enimmäkseen tietenkin eläimiä. Piirtäessäni rauhoitun. Viivassa on jotain sellaista voimaa, joka tyynnyttää ja tasaa.
Niin kauan kuin muistan, olen halunnut löytää jonkin tien, jossa kirjoittaminen ja piirtäminen yhdistyisivät tavalla, jossa toinen tarvitsisi ja samalla rakentaisi toista. Se ei onnistu. Jossain vaiheessa olin täysin jumissa tekemiseni kanssa. Hakeuduin opiskelemaan Omakuvallisia menetelmiä Turun AMK:n Taideakatemian täydennyskoulutukseen vuosiksi 2012–2013. Olin hetken tavoittamaisillani jotain. Omakuvallinen kirjoittaminen ja piirtäminen olivat paikka, jossa teksti ja kuva tuntuivat ottavan toisiaan kädestä. Taiteilija Pia Bartsch teetti meillä ns. väärän käden tehtäviä. Se avasi minulle aivan uuden suhteen piirtämiseeni sekä jonkinlaisen tien lajienvälisyyteen!
Siitä lähtien olen piirtänyt enimmäkseen vasemmalla kädellä. Vaikka en tekisi suoranaista omakuvaa, on kaikki omakuvallista. Kun piirrän eläimen, hänessä on surua.
Olen kokenut, että toissijaisella kädellä piirtäminen sopii juuri toisenlajisten kuvaamiseen: Koen olevani jotenkin tasa-arvoisemmassa asemassa kohtaamisessa, jossa en voi täysin hallita tilannetta. Joudun ja saan näin piirtäessäni olla nöyrä ja alati hämmästynyt heidän ihmeensä edessä.
Viime aikoina ajatellessani, tutkiessani ja kohdatessani toisenlajisia,
en ole enää etsinyt kommunikaatiota.
Opettelen vain havaitsemaan ja tarkkailemaan
pyrkimättä erityisesti mihinkään.
Se ei ole helppoa, mutta se on laajentanut minua valtavasti,
ja pitää yllä loputonta tiedonjanoa.
