Kylässä Katja Meriluoto
Tervetuloa kylään kirjailija ja kääntäjä Katja Meriluoto. Osallistuimme vuonna 2023 Tommi Parkkon ohjaamalle sparrauskurssille. Luimme toistemme runokäsikirjoituksia. Sanasiveltimellä maalasit luontoa runoiksi, jotka hehkuivat. Ole hyvä Katja, nyt on sinun vuorosi kirjoittaa ja kertoa lisää.
Nimeämisen tarve ja runoilijan vapaapudotus
〰️
Nimeämisen tarve ja runoilijan vapaapudotus 〰️
Teini-iän ahdistuksessa valvoin iltaisin sängyssä ajatellen taksonomista järjestelmää ja ihmisen paikkaa siinä. Eucarya, aitotumaiset; Animalia, eläinkunta; Chordata, selkäjänteiset; Vertebrata, selkärankaiset; Mammalia, nisäkkäät; Primates, kädelliset; Hominoidea, ihmisapinat; Hominidae, isot ihmisapinat; Homo, ihmiset ja Homo sapiens, ihminen, joksi tunnistan itseni. Luokittelurutiini antoi rauhan ja näennäisen varmuuden omasta paikasta kaikkeudessa. Vasta myöhemmin opin, ettei tieteellinen luokittelujärjestelmäkään ole aukoton.
Runoja kirjoittaessani olen tarrannut tiettyihin toistuviin aiheisiin, kuten varmasti monikin kirjailija. Minua kiehtoo ihmisen sisäsyntyinen luokittelun ja nimeämisen tarve, josta olen kirjoittanut runoja ja tulen kenties jatkossakin kirjoittamaan. Raamatun mukaan Adam, ensimmäinen ihminen, nimesi eläimet. Kun kuljen rannoilla ja poluilla, haluaisin tunnistaa kaikki kasvit ja linnut, jotka näen. Tietenkään se ei luonnistu, ja se vaivaa minua: jos sitä ei ole nimetty, sitä ei ole.
Aseemiseen runouteen tutustuminen on avannut minulle portin tuntemattomalle alueelle, jossa olen vapaa kontrollista, säännöistä ja kuristavasta itsekritiikistä. Kirjoittaessani ”väärällä” kädellä oikealta vasemmalle, kolmella kynällä yhtä aikaa jotain, mikä muistuttaa linnunjälkiä lumessa, tunnen olevani hurjassa vapaapudotuksessa merkkien avaruudessa. Aseeminen käsialani on vasta muotoutumassa, mutta tunnistan siinä jo jotain minulle ominaisia piirteitä. Samaan aikaan olen alkanut nähdä luonnossa sen omaa merkkikieltä: toukan syömäkuvioita puunrungolla, jääkauden uurteita kalliossa.
"
Kirjoittajana on siedettävä epävarmuutta jatkuvasti. "
Sanat kuljettavat odottamattomiin suuntiin, kustantajan arviota käsikirjoituksesta on piinallista odottaa – kriitikoiden ja lukijoiden reaktioista puhumattakaan. Pudotus tyhjään on kauhistuttavaa, mutta kontrollista irtipäästäminen on reitti vapautuneempaan tekstiin ja oman rennomman itsen äärelle. Ja ehkä joskus kasvi tienposkessa voi olla vain kasvi, jotain vihreää ja nimetöntä.
