Kylässä Antti J. Kallio
Tervetuloa kylään muotoilun, musiikin ja taiteiden entusiasti Antti J. Kallio, joka toimii sillanrakentajana lukuisissa laadukkaissa projekteissa ja asianhoitajana maamme eturivin taiteilijoille. Tapasin Antin viime keväänä metrossa. Kamppiin jäädessämme pyysin häntä kirjoittamaan ystävyydestä Per Steniuksen kanssa. Ole hyvä Antti, nyt on sinun vuorosi kirjoittaa ja kertoa lisää.
Harmonia (kitara), 2013
Taidemaalari Per Stenius ja Antti J. Kallio
"” Mikään ei ole niin vanhanaikaista kuin uudenaikainen ja taiteen olemuksen ei ole tarkoitus saada meitä ajattelemaan, vaan näkemään”."
Per Anders Stenius syntyi 21. marraskuuta 1922 ja kuoli 18. kesäkuuta 2014. Hän oli suomalainen taidemaalari, taideteoreetikko ja runoilija. Hän opiskeli Vapaassa taidekoulussa 1945–47. Stenius aloitti kubistina. Hän maalasi myös paljon Intiaan ja Lappiin liittyviä maisematöitä. Luonteenomaista niille on väriasteikon vaaleus, siniharmaus.
Maisemansa Stenius kuin kutoi kokoon viivoilla ja linjoilla. Esittävä kerros saa usein päälleen lasia muistuttavan, mosaiikkimaisen kerrosrakenteen, jonka läpi aihe heijastuu. Hänellä oli tapana fasetoida aiheensa pohjalle huolellisesti. Hän pilkkoi maisemansa huolellisesti tasapainotetulla väriasteikolla; tavan on katsottu juontuvan Paul Cézannesta. Mahdollisen juonteen tarjoaa myös ruotsalainen Carl Fredrik Hill, josta Stenius teki hiilipiirroksen vuonna 1955. Hill oli suuri maisemamaalari ja varhainen impressionisti. Stenius teki litografioita, vesiväri-, lyijykynä-, tussi- ja öljyväritöitä.
Himalaja, 1967
Stenius kuuluu Erik Granfeltin ja Anitra Lucanderin kaltaisiin 1950-luvun legendaarisiin koloristeihin, ja hänen maalauksiaan on kaikissa merkittävissä kotimaisissa museoissa sekä yksityiskokoelmissa. Minulle hän edusti taiteessa jotain, jonka luulin kauan sitten sammuneen maailmasta Cézannen mukana. Stenius oli juuri täyttänyt 90 vuotta, ja maalauksia syntyi edelleen, verkalleen. Oli hauskaa ja valloittavaa kuulla hänen matkoistaan autolla läpi Euroopan 1950-luvulla aina Intiaan asti, jolloin maailma oli hyvin toisenlainen. Intiassa hän juoksi pakoon pimenevässä viidakossa tiikereitä, kun oli unohtunut ihailemaan vuorimaisemia tuntikausiksi. Lukuisilta Intian-matkoilta ovatkin peräsin useat hänen maalauksiensa aiheet.
Hän on aina pyrkinyt välttämään julkisuutta ja ei juurikaan ole näyttäytynyt edes omien näyttelyidensä avajaisissa. Hänen mukaansa taiteilijan tulee tavoitella ajattomia, pysyviä arvoja. Steniuksen mielestä mikään ei ole niin vanhanaikaista kuin uudenaikainen ja taiteen olemuksen ei ole tarkoitus saada meitä ajattelemaan vaan näkemään.
Olimme jo usein tavanneet Helsingin kahviloissa ja päässeet siihen vaiheeseen, että erakoitunut ja epäilevä taiteilija kutsui minut kotiinsa. Odotin sitä kovasti, koska mikään ei ole niin mielenkiintoista kuin kurkistaminen taiteen kulisseihin. Stenius vannotti, etten kerro kenellekään, missä hänen kotinsa sijaitsee. Kotiosoitetta hän ei antanutkaan, joten sovimme tapaamisen Huvilakadun ja Pietarinkadun kulmaan. Huvilakadun ja Laivurinkadun välissä kulkee pieni, ihastuttava Huvilakuja, jonka muurien yli villiviinit, muratit ja sireenit pursuivat kuin paetakseen suljetuilta pihoilta. Seurasin laihaa ja hieman haurasta mestaria muurien välistä pienelle sisäpihalle jugendkerrostalon varjoon. Vielä ennen oven avaamista Stenius muistutti, ettei sijaintia paljastettaisi ulkopuolisille. Muutaman kerroksen jälkeen pysähdyimme ovelle, jossa ei ollut nimeä, vain asunnon numero. Asunto oli pieni kaksio eikä mikään mahtipontinen ateljee. Hän sai raivattua minulle istumapaikaksi vapaan nojatuolin vaatekasojen alta keittiössä, joka toimi samalla hänen ateljeenaan ja olohuoneenaan. Muutamia piirroksia oli seinällä, ja keskeneräinen öljytyö nojasi pöydällä seinää vasten. Stenius näytti myös suunnitelmia keksinnöistään, jotka nostavat hänet menneiden renessanssimestareiden kiltaan. Edessäni oli yhtä aikaa taidemaalari, taideteoreetikko, runoilija ja keksijä. Vaikea sairaus varjosti viimeistä vuotta ja näkökin alkoi heikentyä, mutta se ei estänyt häntä maalaamasta. Toin hänelle pääpannalla varustetun valaisevan luupin, joka jätti kädet vapaaksi ja pidensi työpäivää luonnonvalon vähetessä.
Tulitikku ja naru, 2009
Kolmas heinäkuuta 2014 oli hänen siunaus- ja muistotilaisuutensa Hietaniemen krematorion pienessä kappelissa, pienen saattojoukon läsnä ollessa. Tilaisuus oli kaunis ja mieleenpainuva, ja sen aikana kuultiin mm. Steniuksen omia, upeita tekstejä. Stenius oli intialaisen kulttuurin ja filosofian ystävä, ja se kuului hänen puheissaan ja näkyi teoksissaan. Muistotilaisuudesta sai ottaa mukaansa Helmer Sanden (Per Steniuksen pseudonyymi) kokoaman kirjan Intian yogien ja viisaiden parissa ikään kuin taiteilijan viimeisiksi terveisiksi.
Stenius maalasi vielä viimeisenä elinvuotenaan todellisen mestariteoksen, Harmonia-kitaran, joka herkkyydessään on todellinen koloristin testamentti. Yllätyksekseni ja ilokseni hän oli kirjoittanut teoksensa taakse terveiset: ”Art which is good today but bad or passé tomorrow, isn’t good today either”.
Lisää Antista voit lukea täältä .
