Kylässä Juhani Joensuu

Juhani Joensuu on Pieksämäellä asuva ohjaaja ja käsikirjoittaja. Tutustuin Jussiin 1990 -luvulla, jolloin liityin joensuulaiseen nukketeatteri Punahilkkaan, jossa hän käsikirjoitti ja ohjasi näytelmiä. Myöhemmin hän ohjasi minulle ensimmäisen lausuntaesityksen Raymond Carverin runoista. Ole hyvä Juhani – nyt on sinun vuorosi kertoa lisää.

Pyöräpoika
Kuva: Juhani Joensuu

Lainaston lapsi, kirjaston kasvatti

Noin kymmenvuotiaana, koulun kesäloman alussa pystytän keltaisen harjateltan maalaiskansakoulun opettajien asuntolan taakse. Isäni on koulun toinen opettaja.

Menen sisälle isän luo: “Ei ole mitään tekemistä”. Isä avaa kirjoituspöydän leveän laatikon ja ottaa sieltä taikasauvan.

Minä kävelen taikasauva kädessäni sisälle kouluun ja siellä kerhohuoneeseen. On muutama tuoli, pingispöytä ja - kaappi.

Taikasauvani, pienen avaimen muotoinen, sopii kaksiovisen, vaalean ja korkean kaapin avaimenreikään. Avaan ovet ja siitä edespäin kaikki elämässäni on toisin.

Otan kaapin hyllyiltä syliini niin ison pinon nuortenkirjoja ja tietokirjoja ja urheilukirjoja ja… niin ison pinon, etten sen yli näe ja menen pinon kanssa telttaan. Siellä olen koko kesän.

Myöhemmin. Pihaan tulee punainen pakettiauto täynnä kirjoja. 2 Tulee muutto kunnan keskustaan ja kunnankirjasto. Tulee isompi kaupunki ja isompi kirjasto. Sitten yliopiston teatteriopinnot ja yliopiston kirjasto ja toinen kirjasto kosken rannalla. Tulee uusi itäinen kaupunki, siellä ensin kirjasto joen rannalla ja sitten kulttuuriväen voimannäyttö, uusi uljas talo kirjoille. Tulee muutto keskemmälle maata ja uusi kirjasto. Taas uusi. Ja ne kaikki, joissa olen kulkiessani kirjoja käynyt koskettelemassa.

Olen lainaston lapsi, kirjaston kasvatti. Ilman tätä en olisi minä.

Sarvipoika
Kuva: Juhani Joensuu

Teatteri

Kirjoitan näytelmiä, ohjaan niitä. Kokoillan juttuja olen kirjoittanut yli kolmekymmentä, lisäksi paljon paljon muuta, kuunnelmista tilapääsketseihin. Ohjannut olen vielä enemmän.

Olen kirjoittanut hölmöläissatujen pohjalta aikuisten näytelmän, olen dramatisoinut monia kotimaisia klassikoita, sellaisia kuin Seitsemän veljestä, Putkinotko, Tulitikkuja lainaamassa. Olen ollut rakentamassa eri aiheista iltamia, suomalaisuuden rajoja tutkivaa esitystä Pähkinäsaari 1323 rajakarnevaali, perinnetarinoista lähteviä komedioita, absurdeja 3 monologinäytelmiä, runoesityksiä, nukketeatteria…

Luin (jostakin kirjasta!) ajatuksen, jonka mukaan taide on syntyessään turhuutta, mutta kun katsomme taaksepäin ihmisten historiaa, taide on ainoa asia, jolla oli jotain merkitystä.

Viime vuonna kirjoitin ja ohjasin näytelmän Kesäyön unelmat, jossa sekoittelin Shakespearen Kesäyön unelma -näytelmää - Paavo Cajanderin 1890 -luvulla suomentamana - ja nykypäivän maalaiselämää.

Ostin antikvariaatista Shakespearen tekstin, sellaisen, johon uskalsin tehdä merkintöjä ja yliviivauksia. Valitsin tarinasta sopivat kohdat, rytmitin ja sommittelin niitä yhteen itse kirjoittamieni nykypäivän kylän tapahtumien kanssa. Kylän, jossa asuu viisi ihmistä. Viisi näyttelijää esittää myös kaiken, sekä kuvitteellisen antiikin Ateenan satumaailman että nykysuomalaisen maalaiskylän monet roolit, soitot, laulut, tanssit.

On siis näyttelijä, joka näyttelee kylän ihmistä, joka näyttelee useita hahmoja Shakespearen näytelmässä - jonka sisässä on vielä näytelmä, jossa Shakespearen näytelmää näyttelevä kyläläistä näyttelevä näyttelijä näyttelee. Ja tämä kaikki 4 viisinkertaisena.

Näytelmäni rakenne piti saada sellaiseksi, että kaikki viisi näyttelijää ehtivät tehdä kaikki omat roolinsa ja muut tehtävänsä. Siihen ja siihen kohtaan piti rakentaa niin ja niin paljon toimintaa, jotta se ja se näyttelijä ehti sermin takana vaihtaa asua ja ehkä lisäksi soittaa kellopelillä toiselle näyttelijälle ulosmenomelodian. Ja niin edelleen kymmeniä kertoja. Piti pohtia myös sitä, millä keinoin katsoja saadaan pysymään näissä käänteissä kyydissä. Näytelmän dramaturgian rakentaminen on myös kulissi- ja katsomotoiminnan rakentamista.

Näytelmä jatkaa Maarianvaaran Teatterissa kesällä 2026.

This be muuri
Kuva: Juhani Joensuu

Näyttämö

Jotkut sanovat, että aihe on taiteessa tärkein. Minulle tärkeämpää on se, miten aihetta käsittelen, miten sen muotoilen. Uskon siihen ajatukseen, että puhelinluettelo on ihan hyvä aihe.

Kirjoitan aina näyttämölle, en kuvittele mielessäni reaalimaailman tilanteita. Teatteri on tyylittelyä, rajaamista, pelkistämistä.

Muistan venäläisklassikko Meyerholdin opeista sen, että hän pani kirjoitusoppilaansa kirjoittamaan ensin kohtauksia, joissa ei ollut yhtään vuorosanaa. Kun sen taidon osasi, sai luvan käyttää myös puhetta.

Yritän tehdä työtäni niin, että en kirjoita puhetta vaan näytelmää, jotakin, joka näytetään. Kärjistän: siinä vaiheessa kun asiaa ei näyttämöllä voi millään muulla keinolla kertoa, voi käyttää sanoja. Aina se ei onnistu, laiskuus tai ajanpuute saa hätäilemään ja tyytymään vuorosanatehtailuun.

On toki tyylilajeja, joissa sanat ovat olennainen osa toimintaa. Silloin sanojen valinta, lauseiden rytmi, niiden järjestys pitää saada oikeaksi. Katsojan oivalluksille pitää siinäkin jäädä tila.

Nukketeatteria olen tehnyt, sekä aikuisille että lapsille. Erityisesti sitä tehdessä on ollut pakko opetella ilmaisun puhtautta, sitä, mikä on pienin mahdollinen ele, jolla voi kertoa tarpeellisen. Yhtään turhaa, ylimääräistä elettä ei pidä tehdä, ei liikkeellistä eikä sanallista. Minulle teatterin lähitaide on tanssi.

Ajattelu

Kirjoittaminen ja ohjaaminen ovat ajattelemista. Hoippuvaa ja hetkittäin loogista. Ajattelun tärkeyden ymmärtämisestä kiitän lukion pitkän matematiikan opettajaani ja yhtä hetkeä kesken matematiikan tunnin. Oivalsin, että tämä tyyppi tässä, joka selittää meille taas kerran ja taas uudestaan, vähän toisin sanoin, kun on nähnyt ettemme vielä ymmärrä, että tämä tyyppi ei opeta meille laskentoa vaan ajattelemista.

Ajattelu on sitä, että katselee aihetta ensin vähän aikaa ihan rauhassa kauempaa, kääntää päätä vinoon kuin utelias koira. Voi astua vielä vähän kauemmas, kiertää aiheen ympärillä, haistella sitä. Sitten voi käydä ensimmäisen kerran näykkäisemässä sitä ja mennä taas vähän kauemmas katsomaan, mitä tapahtuu.

Jos syöksyn heti aiheen sisään, sotkeudun siihen äkkiä niin, etten kohta näe sitä enää ollenkaan, tukehdun siihen. Aihe sitoo minut ja ajatteluni. Aina pitää päästä katsomaan aihettaan kauempaa.

Taikametsä
Kuva: Juhani Joensuu

Leikki

Näyttelijä on teatterissa tärkein. Muun voi jättää pois, 7 näyttelijä jää.

Näyttelijä on murto-osa. Näyttämöllä ei ole 1+1+1 = 3 esiintyjää, siellä on ⅓+⅓+⅓ = 1.

Teatteri on yhteinen leikki ja se saa näkyä. Siksi: teatteri on joukkuelaji, aina.

Juhani Joensuu Näytelmäkirjailija, ohjaaja