Kylässä Markku Piri

En ole koskaan tavannut Markku Piriä. Olemme kaukaisia sometuttuja. Joskus ajattelin, että olisi kiva tietää Markusta enemmän. Hän vastasi pyyntööni suostuvaisesti ja henkilökohtaisella tarinalla. Yleensä hän päätti viestittelymme tyyliin Syd. Markku. Ole hyvä Markku – nyt on sinun vuorosi kertoa lisää.

Kuva: Heikki Tuuli

Selviämisestä ja työn ilosta

Minusta tuli taiteilija, jotta selväisin elämästä hengissä. Värit ovat vieneet mennessään, ja rakastan työtä, se on elinehtoni. En nyt 70-vuotiaana voi ajatellakaan jääväni eläkkeelle, monenlainen luova työ pitää minut koossa ja valppaana, auki maailmalle. Otan toki enemmän aikaa tuumaamiselle, mutta tartun helposti toimeen, kun jokin hauska, uusi aihe kutkuttaa ja kutsuu. Innostun yhä kuin pikku poika; läheiset sanovat että leijun yleensä 10 senttiä ilmassa.

Lapsuudessa perheessämme oli paljon surua ja ahdistusta. Isä oli nuorena pommittajalentäjänä menettänyt kai sodassa hermonsa, äkkipikainen tulistuva luonne, joka kantoi mukanaan pohjalaista patriarkaalista perintöä. Ensimmäinen avioliittonsa oli päättynyt lohduttomasti, salaisuuksista ei puhuttu, paljon häpeää, sisäisiä ristiriitoja, kipuja sen liiton lasten kasvaessa. Olin äitini esikoinen. Minusta kehittyi aistiherkkä poika, joka hetkessä vaistosi ihmisten väreet ja vaikkapa tilassa henkilösuhteet. Kun perheessä koettiin henkistä ja fyysistä väkivaltaa, pakenin pääni sisään mielikuvitusmaailmaan. Kymmenen vanhana päätin, että hylkään isän, tietoisesti päätin, että minusta tulisi kaikin mahdollisin tavoin erilainen mies kuin hänestä.

Tulevaisuus askarrutti kuuden kuukauden tutkimusvaiheessa 1974-75 Pikonlinnan keuhkosairaalassa. Hirtehisuumori auttoi, tussipiirustus ”Hengitä syvään, pidätä”, 1974.

Monenlaiset käsityöt, askartelu, piirustus ja maalaus kiehtoivat; luoda ja rakentaa. Koin jo pojasta alkaen, että saan aikaan pikku ihmeitä, tunsin iloa onnistumisesta. Sain myös kannustusta tarpeeksi varhain. Kotipaikalla Ruovedellä asuva taiteilija Elga Seseman oli ensimmäisiä, joka näki kykyni ja ohjasi suuntaa. USA:n vaihto-oppilasvuoden high schoolin nuoret kuvataideopettajat tönivät ja laittoivat töihin. Hain ja sain vapaaoppilaspaikan New Yorkin kuuluisaan muotoilukouluun Parsons School of Designiin. Kesäkurssi ja kaupunki oli mahtava kokemus, ja aavistin jo mitä voisi seurata.

Minulle muotoilun ja visuaalisten taiteitten uravalinta oli selvä eikä isäkään saattanut vastustaa, kun 19-vuotiaana sairastuin imusolmukesyöpään ja rankkojen hoitojen jälkeen selvisin. Opin samalla sisäisistä voimavaroista, jotka on esiin manattavissa. Elin täydellä luottamuksella, että selviäisin, ja omalla asenteella ja uusilla löytämilläni voimilla tuin perhettäni, että se jaksoi kantaa sairauteni. Kun tauti uusiutui 13 vuotta myöhemmin, olin oppinut ja pidin hoitojen aikana vain muutaman ystävän lähelläni ja keskityin paranemiseen.

Lapsuuden vahvat värikokemukset kantavat. Aukeama uudesta kirjasta. Piirustus ”Siniset purjeet” (1963) ja sen pohjalta lasiin puhallettu vene, 2025; puhaltaja Kaappo Lähdesmäki, Lasismi. Akvarelli (1965) järven liplatuksesta; samat värit 1981 New Yorkissa suunnitellussa tapettimallissa ja sen väriyhdistelmissä China Seas -firmalle.

Taiteilija tarvitsee mahdollisuuksien rinnalla ehkä "sopivassa määrin" kitkaa ja vastustusta että taidot kehittyisivät ja pyrkimykset hioutuisivat; kohti iloa ja kauneutta! Olen saanut eteeni työtehtäviä, jota ovat opettaneet aivan uusia taitoja, tästä on usein seurannut uusia, erilaisia töitä. Likoon laittaminen, heittäytyminen tekemiseen on tullut osaksi tapaa elää. Minusta ei koskaan olisi voinut tulla virkamiestä, joka noudattaa kellonaikoja. Pitkäjänteisyyteen oppiminen on myös ollut välttämätöntä, että näkee mäkiä ja mutkia kauemmas, luottaa intuitioon, ja ettei kaiken heti tarvitse onnistua, tai olla valmista. On tärkeää osata myös peruuttaa, tarkastella suuntaa ja tehdä käännös. Herkkä sormituntuma mutta sitkeä nahka on hyvä yhdistelmä; sitä herkkyyttä on pitänyt vaalia ja suojella.

Kuluneena vuonna luova työ on ollut konkreettisesti pelastukseni. 1975 saamani sen aikakauden paras mutta nykyperspektiivistä primitiivinen ja vaarallinen sädehoito on vähitellen aiheuttanut bronkiektasia-keuhkosairauden. Se diagnoisoitiin TAYSin kontrollissa jo 2008 mutta jostain syystä lääkärit ja sairaala eivät halunneet kertoa sitä minulle. Sairaus tuli esille vasta 2018, TT-kuvauksissa pitkään jatkuneen infektiokierteen jälkeen.

Käsin kosketeltavaa. Egerialle suunnitellut ”Sauna"-froteet (1990) ja taustalla sisustuskangas ”Puintipäivä” (Vallila Interior, 2010).

Sain 2017 lonkkaleikkauksessa COXAssa sairaalakeuhkokuumeen, koin rankan hoitovirheen ja potilasvahingon, joka eskaloitui lähes kuolemakseni. Sairaala ei ollut tarkistanut potilastietojani ja keuhkoni oli merkitty leikkauksen esisuunnitelmaan terveiksi. Kotiuttava ortopedi lähetti minut kotiin vaikka oli korkea kuume ja valitin: keuhkoni rahisivat tavalla, joka oli täysin uutta. Kun heräsin ensi yönä kotona happivajeeseen, soitin sairaalan antamaan hätänumeroon useita kertoja, joka kerta tympeä hoitaja totesi vain, että "Coxa on ortopedinen sairaala, emme hoida keuhkoja, soittakaa aamulla terveyskeskukseen." Hämeenlinnan sairaalan ensiapu ei halunnut ottaa minua vastaan, koska "asian hoito kuuluu Coxalle". Valvottuani yön, soitin terveyskeskukseen, jonka hoitaja kieltäytyi antamasta lääkäriaikaa koska "osaatte artikuloida tilanteen niin selkeästi, että voitte jäädä vain odottamaan miten se kehittyy". Hoitovirhe ja heitteillejättö jatkui Hämeenlinnan sairaalassa kun minut lopulta sinne huolittiin.

Tilanne johti siihen, että minulla on nyt tulehdus-yliherkät keuhkot, olen sairastanut keuhkokuumeen sittemmin viidesti, ja rinnalle on kehittynyt sydämen vajaatoiminta. Kuuden vuoden valituskierrokset Potilasvakuutuskeskukselle, Potilasvahinkolautakunnalle ja Oikeusministeriölle opettivat kentän liejusta, miinoista ja kyseenalaisista käytännöistä, Coxan ja Potilasvakuutuskeskuksen absurdista ja moraalittomasta jallituksesta sekä valitusteni pohjana juridisen tarkasta satojen dokumenttien analyysin välttämättömyydestä. Sain lopulta ulkopuolisten erikoislääkärien päätöksen potilasvahingosta ja muutaman tuhannen euron korvauksen. Tunsin kuitenkin ylpeyttä ja olevani sukua lapsuuteni ihanteelle, Prinssi Rohkealle. Tutuksi käyneen potilasvahinkoihin erikoistuneen lakimiehen kanssa kirjoitimme yhdessä artikkelin siitä, miten Potilasvakuutuskeskuksen ylimielistä ja potilaita väheksyvää toimintaa pitäisi kehittää, ja Suomen Kuvalehti julkaisi sen.

Uuden kirjan kansi; retrospektiivinen näyttely Pirinsininen ja muita värejä Suomen käsityön museossa Jyväskylässä 7.12.2025 saakka. Uusi versio näyttelystä Suomen lasimuseon suuressa salissa Riihimäellä 7.2.-12.4. 2026. Kannessa sininen ”Jalokivi-maljakko”, puhallus ja hionta, Kaappo Lähsdesmäki ja Kimmo Reinikka, Lasismi osuuskunta.

Viime tammikuun alussa sain taas keuhkokuumeen, joka kesti viisi viikkoa, kuntoutuminen sen jälkeen parisen kuukautta. Oli aikaa tuumata ja sitten ruveta töihin! Porkkanana oli jo pitkään työn alla ollut retrospektiivinen näyttely; avajaiset Suomen käsityön museossa Jyväskylässä olivat tulollaan 12.9. Tein toukokuulta syyskuulle 10-14 tunnin työpäiviä lyhyttä juhannuslomaa lukuunottamatta. Nukuin hyvin, polkupyöräilin päivittäin ja kävelin, kunto kohosi.

Työ maistui, kirjoitin, maalasin, tein uutta lasitaidetta puhaltajieni kanssa, rakensin näyttelyä mielessäni ja voin hyvin. Sain aikaan uuden kirjan, näyttely avattiin ja on ollut hieno menestys. Ja kun luova aalto vei mennessään, pää ja keho yhdistyivät taas synkroniin; rinnalle kumpusi myös muita hankkeita. Mentoroin nuoren polven säveltäjää ja rakensin hänelle tulevaa laulusarjaa varten libreton rajoja rikkoneen suomalaisen runoilijan teksteistä. Nyt työstän näyttelystä uutta versiota Suomen lasimuseon suureen saliin avattavaksi helmikuun alussa, ja ystäviä on tulossa ympäri maailmaa iloa jakamaan. Laulusarjan ensiesitys seuraa sitten vuotta myöhemmin, tuotan ja visualisoin konsertin ja toivon mukaan siitä seuraavan kiertueen.

Myöhäiskesää Ischian saarella Napolinlahdella, La Mortella -puutarhan siimeksessä.

Hetken lepo meren äärellä. Kun nyt suljen silmäni, vahvistuu sirkkojen siritys; aurinko lämmittää Ischian saarella. Hengitän syvään, ja näen mielessäni...